Alunperin tarkoitukseni oli poistaa nuo vanhat tekstit ja aloittaa kokonaan uudelta pohjalta, mutta en sitten raaskinut niitä lähettää kylmään bittiavaruuteen, joten jääköön tuonne sitten, kaikkien nähtäville.
Sen verran niihin palaan kertoakseni, että hävisin tuon matsin sitten loppujen lopuksi aivan ekan erän lopulla takakuristuksella, ja se harmitti niin saatanasti. En aio linkata YouTubesta löytyvää videota siitä, sen verran se vieläkin kaiken tämän ajan jälkeenkin harmittaa.
Vuoden aikana on kerennyt tapahtua vähän kaikennäköistä. Yritän tehdä sellaisen näppärän tiivistelmän, mutta koska olen jaarittelun mestari, tämä voi vähän venähtää.
Tammikuun lopulla oli Brasilian jujutsun EM-kisat Lissabonissa, ja osallistuin sinne vähän maani myyneenä ja oikeastaan vain talviloman vuoksi. Pääsisipähän samalla reissuun.
Meitä lähti Jyväskylästä 6 tyttöä, ja aikomuksena oli viettää Lissabonissa lähes viikko kisaten, kaupunkiin tutustuen ja rentoutuen.
EM-kisat alkoivat torstaina valkovöisten osalta, ja meitä oli silloin tatamilla 3. Itse osallistuin -58,5kg sarjaan, ja hieman kyllä jännitti, meneekö paino yli. No ei mennyt, vaan puku päällä painoin muistaakseni 58,3kg. Tarkka tyttö.
Eka vastustajani oli tyttö, joka veti minut heti alussa guardiin ja yritti pahalainen vielä triangelilla kuristaa. Olin onneksi saanut toisenkin käden väliin, ja mimmi vain puristi autistisesti hapottaen itsensä piippuun. Paketti oli kyllä niin napakasti kasassa, että en voinut oikein mitään siinä tehdä kuin näyttää aktiiviselta ja odottaa, että mimmi tajuaa tekevänsä turhaa työtä.
Lopulta sain triangelin purettua, pääsin jaloista ohitse ja vieläpä kipusin mounttiin. Yritin siinä riemussani jotain räkäisiä lopetuksia, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Mimmi kuitenkin oli sen verran lukossa, että meni kääntymään mahalleen, joten toiset 4 pistettä selkäkontrollista. Sieltä yritin vielä kaivaa RNCtä kiinni, mutta aika loppui kesken. Elämäni ensimmäinen voitto BJJssä (!) mukavasti 11-0.
Seuraavassa matsissa sain vastaani pienen ranskattaren, joka oli kovinkin sähäkkä. Tämäkin matsi alkoi vihulaisen guardiin vedolla, mutta jouduin vielä sweepatuksikin. Kovasti se yritti minua lopetella, mutta sain onneksi puolustettua. Paremmalleni hävisin, mutta onneksi pisteillä, niin ei ollut nolo loppu. Tämä kyseinen vastustaja vei sitten meidän sarjamme, ja esitti kyllä erittäin vakuuttavaa painia. Myöhemmin kävi ilmi, että tyttö olikin juniori, ja vihreällä vyöllä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että heti, kun hän täyttää 16 (!), saa hän suoraan sinisen vyön. Ei siis ihme, että oli aika kova mimmi.
Kotiin viemisinä siis pronssi ja levein hymy ikinä!
Kaikenkaikkiaan saatiin tällä tyttökuusikollamme haalittua kolme pronssia ja yksi kulta, joten ei lainkaan huono. Saatiinpa samalla näpäytettyä kotiin jääneitä poikia, jotka kateudesta vihreinä hipelöivät mitaleitamme vietyämme ne salille nähtäviksi. Mitäs eivät lähteneet.
Arvokisamitalin tuoman käsittämättömän egobuustin innostamana päätin ottaa maaliskuussa seuraavan vaparimatsinikin. Suuntimena siis seuraavaksi MMA Bash. Treenasin ennennäkemättömällä innolla, kunnes eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä (tai no, eräänä maanantai-iltana) tapahtui kauheita. Väänsimme treenikaverin kanssa vielä loppusparreja valmentajani valvovan silmän alla. Olimme rytistelemässä seinää pitkin alas, kun jotenkin oikea jalkani jäi väännyksiin kaverin alle, kun olin menossa itse aivan eri suuntaan. Polvessa tuntui kauhea, vihlova kipu, ja huusin muistaakseni kaikki tuntemani kirosanat ääneen, taisin siinä samalla keksiä muutaman uudenkin. Kalpeaksi muuttunut valmentajani haki välittömästi pakastimesta jäitä, ja koipi nostettiin ylös. Puolisen tuntia ensiapua, ja kaikki tuntui olevan ihan ok, kotimatkallakin polvea enää vain pikkuisen tykytti.
Luulin kaiken hoituvan vain parin päivän levolla. Seuraavana yönä kuitenkin heräsin, kun joku ihan varmasti rassasi polvea moralla tai moottorisahalla. Nousin ylös mennäkseni hakemaan särkylääkettä, kun jalka lähti kokonaan alta.
Varasin ajan yksityiselle ortopedille, ja tulos oli karu. Repeämä sivusiteessä, ei leikata, 3kk täyslepo. Lääkäri ohjeisti myös olemaan liukastumatta ulkona. Maaliskuussa. Jep.
Se oli siis hyvästi, MMA Bash ja hyvästi, paini koko kevään ajan. Ja taas harmitti niin saatanasti.
Kevät menikin sitten punttia vääntäessä. Hauiskääntöä, hauiskääntöä ja hauiskääntöä. Okei, tein minä ojentajiakin. Kesällä kävin pari kertaa painitreeneissä, mutta polvi tuntui vieläkin tykkäävän hieman huonoa, joten pidin sitten kesänkin taukoa. Silloin tein kyllä jo jalkojakin salilla, pikkuhiljaa ja pienillä painoilla. Voi sitä riemua, kun uskalsin ekan kerran kyykätä!
Eräs kehonrakennusta harrastanut kaveri on tehnyt minulle pari saliohjelmaa, joiden mukaan olen painoja heilutellut, tuloksiakin on alkanut tulemaan ja näkymään. Sain myös ihan uudenlaisen innostuksen saleiluun, kävisin siellä varmasti paljon useammin, jos vaan aika antaisi myöten.
Elokuussa tein paluun tatamille, ja kivaahan se oli. Nyt olen pari kuukautta käynyt pelkissä tyttötreeneissä, ja hyvin on lähtenyt rullaamaan. Ida Hanssonkin kävi hetki sitten vetämässä toisen leirinsä meillä, tällä kertaa selvisin vähemmillä mustelmilla.
Siinä taitaa olla pikakelauksella tämä kulunut vuosi. Tämän blogin tarkoitus on jatkossa siis olla jonkinlainen yhdistetty treenipäiväkirja puntteilulle ja painiskelulle. Kuviakin ajattelin laittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti