maanantai 17. lokakuuta 2011

Aika osteopaatin jälkeen

Huhhei, kyllä on ihan uudestisyntynyt olo! Kävin perjantaina osteopaatilla, joka tunnin verran rusautteli ja hieroi paikkojani kuntoon, ja kyllä helpotti. Kolme lukkoa hän ruodostani löysi, ja sai ne onneksi auki. Nyt pääni kääntyy ihan normaalisti, ja olo tuntuu muutenkin paljon kevyemmältä. Hän ei nähnyt mitään estettä treenaamiselle tai kilpailemiselle, sillä mitään ei varsinaisesti ollut vialla, jumissa vain. Suosittelen kyllä kaikille, joilla mitään ongelmia niskan tai selän kanssa on.

Treenikin kulki eilen jotenkin sujuvammin kuin ennen, vaikka osteopaatti varoittelikin mahdollisista ongelmista tekniikan kanssa. Rankani kun on nyt tavallaan uudessa asennossa, niin olisi ollut ihan normaalia, jos joidenkin liikkeiden tekeminen olisi tuntunut vaikealta. Näin ei ihme kyllä ollut, vaan tuntui piristävältä, kun ei tarvinnut varoa mitään asentoa, edes niskoilla pyörimistä.

Tänään olisi luvassa aamupuntti ja iltapäivällä sitten taas vaparisparria. Ajattelin alkaa nyt kokeilemaan ihan oikeaa punttiohjelmaa, aiemmin kun olen tehnyt vähän mitä milloinkin. Ohjelma on nelijakoinen, ja ongelma varmaan onkin pitää lukua siitä, mikä päivä on menossa milloinkin, tuo puntilla käyminen kun tuppaa minulla olemaan vähän epäsäännöllistä.

Tämän viikon lopulla on meillä taas Fight clubilla leiri, ja tällä kertaa se on naisten leiri. Ohjaajaksi tulee Ruotsista Ida Hansson, joka on BJJ:n ruskeavyö, ja meriittilistalta löytyy mm. tuore lukkopainin MM-pronssi sekä BJJ:ssä EM-kulta viime keväältä. Ei mikään ihan turha likka, siis. Viikonloppu menee siis aika tehokkaasti painin parissa, puvulla sekä ilman. Leirille tulee myös naisia muiltakin saleilta, joten pääsee painimaan myös uusien tuttavuuksien kanssa, mikä on aian positiivista. Samojen naamojen kanssa sparraaminen on kuitenkin aina vähän tylsää siinä mielessä, että aika nopeasti sitä oppii tuntemaan, mitä toinen tykkää tehdä ja miten. Eri saleilla kuitenkin painotetaan aina hieman eri asioita ja mahdollisesti myös opetetaan hieman eri tavalla. Olen ottanutkin töistä koko viikonlopun vapaaksi, jotta pääsen kunnolla keskittymään opetukseen.

Paino on tällä hetkellä siinä 57 kilon tietämillä, se on taas tullut hieman alemmas. Sinne alle 56 kilon sarjaan osallistuminen vaikuttaa siis täysin mahdolliselta. Se on hyvä juttu, sillä pituuteni ansiosta minulla voi olla ulottuvuusetu vastustajaani nähden, tuossa painossa olevat on yleensä minua lyhyempiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti