Tyhjän polkemista

Oh, olen rakastunut! Kuntosalillamme alkoi tällä viikolla spinning, kun pyöräsali vihdoin ja viimein valmistui, ja kävin eilen kokeilemassa ennen aamuvuoroa, että miten polkeminen sujuisi. Ja sujuihan se! Rankkaa oli, hiki virtasi, mutta jestas, että tuli hyvä olo. En ole yksissäkään painitreeneissä hikoillut niin paljon kuin tuon 45 minuutin aikana, pyyhkeelle oli tosiaan tarvetta.
Ja koska en malttanut pysyä pois, kävin tänään illalla uudestaan vetämässä 30 minuutin setin. Olin käynyt jo aamulla ennen töihin menoa tunnin punttitreenin, mutta kun huomenna ei ole aikaista herätystä, niin ajattelin sen vuoksi käydä vielä tuon iltaspinningin. Ja se on vaan puoli tuntia, niin eihän sitä lasketa...

Ajattelin jatkossa käydä mahdollisuuksien mukaan kerran viikossa noilla tunneilla, tekee hyvää hapenottokyvylle. On muuten hassua, että vaikka kuinka hampaat irvessä polkee, niin tunnin jälkeen on silti sellainen olo, että voisi helposti heittää vielä toisen setin perään.

Paino pysyy edelleen sitkeästi 60 kilon yläpuolella, 60,5kg taisi tänäänkin vaaka näyttää. 

Olen muuten pistänyt merkille, että unenlaatuni on parantunut huomattavasti. Aiemmin nukahtamisessa kesti välillä jopa tunti, saatoin heräillä pari kertaa yössä ja tuntui, ettei uni ollut tarpeeksi syvää kunnolliselle levolle. Aamulla oli hankala herätä, ja saatoin torkutella yli puoli tuntia ennenkuin sain itseni sängystä ylös. Nyt nukahdan lähes välittömästi valojen sammuttua ja nukun kuin tukki aamuun saakka. Herään paljon virkeämpänä, eikä torkuttelua enää juurikaan ilmene. Käynnistymisvaikeuksia toki on, mutta se nyt vaan johtuu siitä, etten ole yhtään aamuihminen.

Tälle viikolle on kerääntynyt liikuntatunteja lähes 7, ja edessä olisi vielä lauantain mahdolliset sekatreenit sekä sunnuntain tyttöpainit. Tänä viikonloppuna Fight clubilla on James Davisin BJJ/lukkopainileiri, ja hänen mukanaan on kaksi islantilaista tyttöä, jotka otamme sunnuntaina omiin treeneihimme mukaan. James on islantilaisen Mjölni-dojon yksi päävetäjistä, ja hänellä on BJJssä ruskea vyö. Itse en leirille osallistu niinkin typerän syyn kuin rahanpuutteen vuoksi, vähän kyllä harmittaa.

Sekatreenejä, osa 1

Käytiin tänään muutaman työkaverin kanssa kevyesti painimassa. Tämä lause ei pidä täysin paikkaansa, koska nämä työkaverit ovat kaikki portsareita. Se paikkaansa pitämätön kohta on siis tuo kevyesti. Vaikka se oli tarkoituksena, niin ei tuollaisella kokoonpanolla siitä mitään tule. Jo alkulämmittelyissä sain (oman!) polveni suoraan poskipäähäni, joka tällä hetkellä on aika mukavasti turvoksissa, huomenna varmaan sinertää.
Tarkoitus on käydä näissä sekatreeneissä jatkossakin, sillä niissä on eri lajien edustajia samassa köörissä. Tällä kertaa oli yksi karateka, yksi bjj-painija ja yksi lukkopainija/kickboxari. Plus minä. Hauskaa oli, ja pari tuntia vierähti ihan hujauksessa. Mustelmasaldo on suurempi kuin yksissäkään tyttötreeneissä, mutta sehän vain kertoo tekemisen meiningistä.

Paino oli noussut nyt takaisin yli 60 kiloon, mutta peili kertoo, että tämä lisäpaino ei kyllä ainakaan rasvaa ole. Voi ollakin, että joudun sittenkin ilmoittautumaan siihen -60kg sarjaan, mutta se nyt ei maailmaa kaada. Eipähän tarvitse sitten ainakaan liikaa stressata painonvedon kanssa lähempänä joulukuuta.

Hulluttelin tänään kauppareissulla, ja ostin herkutteluiksi viinirypäleitä. Mihin ne karkit, jäätelöt, pullat ja viinerit jäi? En kahta ajatusta niille luonut, hyvä niin.Ruoaksi laitoin 500g (!) lohifileen, jonka kanssa söin kasviksia ja pinaattia. Kalaa tulee syötyä ihan liian vähän, sen kun haluan aina tuoreeltaan tehdä, ja tuo ruoanlaitto ja sen aikatauluttaminen on mulla vähän mitä sattuu.


Oli tarkoitus käydä tänään vielä juoksemassa, mutta ruoanlaiton kanssa meni niin myöhälle, etten enää viitsinyt pimeällä lähteä juoksentelemaan. Ja HeiaHeian mukaan tällä viikolla olen liikkunut jo 11 tuntia, joten enköhän voinut ihan hyvillä mielin jättää juoksut väliin - huomenna kuitenkin on taas tyttötreenit, missä tulee sitten taas pari tuntia lisää.

Juokseehan se

Tänään puntari näytti 59,5 - reilu kilo siis vähemmän kuin viikko sitten. Tätä tahtia ei ole hätäpäivää sen reilun neljän kilon kanssa, mikä pitäisi joulukuuhun mennessä lähteä.
Kävin heilumassa punttien kanssa ennen aamuvuoroa (heräsin jo viideltä aamulla - ennenkuulumatonta!), ja jostain syystä virtaa ja voimaa tuntui tuohon aikaan olevan kummallisen paljon. Heiluin sitten ihan urakalla, tänään oli vuorossa yläkroppa ja keskivartalo. Olen sen verta aamu-uninen ja hitaasti käynnistyvä, että puntti ennen aamuvuoroa töissä herättää juuri sopivasti, eikä tarvitse käyttää työaikaa siihen heräilyyn.

Kotiin tultua söin hieman kanasalaattia ja otin sellaiset 20 minuutin pienet nokkaunet, jonka jälkeen vihdoin ja viimein vedin uudenkarheat (laina)juoksukenkäni jalkaan, laitoin nuoremman koiran valjaisiin ja suuntasin Rantaraitille elämäni ensimmäiselle oikealle juoksulenkille. Alkumatka meni lähinnä koiran kanssa taistelemiseen, se kun on vähän kuumuvaa sorttia, ja otti kauheat kierrokset tästä uudesta touhusta. Matka oli jotakuinkin 5km, josta arviolta puolet meni juosten. Ilman koiraa juoksun osuus olisi ollut isompi, joten seuraavalla kerralla jätän suosiolla tuon kauhukakaran kotiin. tuntuu kieltämättä typerältä lenkittää itsensä ja koirat erikseen, mutta minkäs teet. Vanhempi on taas sellaista perässä vedettävää mallia, niin siitäkin olisi mukana vain haittaa.Yllättävän kivuttomasti kuitenkin itse juoksu sujui, vaikka ajattelin läkähtyväni heti alkumetreille. Korvia vähän paleli, järveltä puhalti ikävä syysviima. En kyllä näe lainkaan estettä sille, miksi en juoksemista jatkaisi.

Huomasin tänään, että minun ei oikeastaan edes tee mieli mitään herkkuja. Tämä on jo pieni ihme, koska aiemmin teki tiukkaa olla päiväkin ilman mitään pientä makeaa. Niin se vaan on, että kun syö monipuolisesti ja riittävän usein, niin makeannälänkin saa kuriin yllättävä helposti. Suklaa ja salmiakki ovat kuitenkin akilleen kantapääni, ja aionkin aina silloin tällöin niitä itselleni vähän sallia, pistetään mielenterveyden hoidon piikkiin ne.

Loppuillan voisi löhöillä television ääressä, huomenna ei tarvitsekaan kovin aikaisin nousta, kun työtkin alkaa vasta puoliltapäivin. Salilla meinasin huomennakin käydä ennen töitä, jalkajumppaa tiedossa.

Aloitus

Pakkohan se on aina jostain aloittaa...

Lähdin pitämään tätä blogia ehkä enemmänkin itselleni, kai jonkinlaisena motivaattorina ja ajatusten purkukeinona. Ja onhan se varmasti hulvatonta lukea näitä joskus vuosien päästä.

Minulla on tavoite. Joulukuun 10. Silloin aion otella elämäni ensimmäisen vapaaottelumatsini, enkä ole yhtään varma, pystynkö siihen oikeasti. Siitä olen varma, että matka tuohon päivään tulee olemaan pitkä ja kivinen. Aikomuksenani on pudottaa tuohon mennessä 4 kiloa painoa sekä tietenkin treenata, treenata, treenata ja treenata. Tekniikkapuoli - varsinkin pystyssä - ei ole vielä kohdillaan. 

Olen pistänyt ruokavalioni remonttiin. Aiemmin olen syönyt hieman liian yksipuolisesti sekä aivan liian epäsäännöllisesti. Silloin tällöin on myös lipsahtanut epäterveelliselle linjalle - miksi kaikki hyvälle maistuva on useimmissa tapauksissa epäterveellistä? Nyt on mennyt viikko ilman pastaa, leipää tai ylipäätään mitään viljatuotteita. Aion jatkossakin pitää niiden syömisen aika minimissä, ja varsinkin vaalean viljan syöminen saa nyt jäädä. Samoin niiden ylimääräisten, mutta ah niiden ihanien herkkujen. Lihaa, kanaa, kalaa ja kasviksia. Ja rahkaa ja raejuustoa. Suhtaudun hieman skeptisesti siihen, saanko tuloksia kropassani niinkään näkymään, mutta kunhan ne edes tuntuvat treeniä ajatellen, niin se riittää.

Viimeiset pari päivää on mennyt ikävän flunssan kourissa, enkä ole tehnyt mitään koirien kanssa ulkoilua kummempaa, ihan vain varmuuden vuoksi. Tänään oli jo suhteellisen hyvä olo, joten huomenna on aikomus mennä ennen aamuvuoroa tekemään kevyt salitreeni ja illalla painimaan. Juoksulenkkarit odottavat eteisessä käyttöönottoa, ehkä sitten keskiviikkona. Inhoan juoksemista, mutta koska aerobinen kuntoni ei ole mistään parhaimmasta päästä, se inho on nyt nieltävä. Onneksi Fight Clubin tyttötreenejä on nyt parin kuukauden ajan kolmesti viikossa uuden peruskurssin myötä, ja samalla pääsee kertaamaan ihan alkeita - mitkä välillä ovat kyllä ihan tuhannen hukassa. Vapaavuoroilla on sitten tarkoitus treenata sitä pystypuolta. Jos rahkeet riittää, osallistun myös erään porukan kimppatreeneihin, jossa on mukana eri lajien treenaajia, ja kaikki vähän niinkuin opettaa toisiaan. Karatekoja siellä kai suurin osa on, mutta on siellä pari muutakin lajia edustettuna.

Päätin myös asettaa itselleni porkkanan. Jos jollain ilveellä onnistun voittamaan matsini, varaan ajan sille tatuoinnille, joka on jo kaksi vuotta kummitellut takaraivossani, mutta jota en ole uskaltanut toteuttaa sen aran paikan vuoksi. Jos pystyn ylittämään itseni kehässä, pystyn siihen myös neulan alla, perkele soikoon!

Tämä blogi tulee siis seuraamaan taivaltani kehään, ja voisin äkkiseltään veikata, että jos olisin tähän puuhaan ryhtynyt 10 vuotta nuorempana (sen ikäisiä tämän hetken vaparinaiset tuppaa olemaan), en tarvitsisi tällaista erillistä motivaattoria ja virtuaalista psykologin sohvaa, vaan treenaisin ihan vain sillä nuoruuden innolla ja raivolla. Löytäisinköhän sen tässä matkan varrella?