No niinhän siinä sitten kävi, että valmentajani ja treenikaverini suosittelivat mulle muutamaa vapaapäivää.
Maanantain sparritreeneissä minulta hävisi yhtäkkiä kaikki tehot ja olin kuin löysä pska koko tunnin ajan. Se pisti tietysti pinnaa kireälle ja se taas aiheutti sen, ettei ollut enää pääkään mukana treenaamisessa. Meni ihan hukkaan koko treeni. Tai ei nyt ihan hukkaan, sillä se laittoi miettimään, onko tämä nykyinen treenitahti sittenkään niin fiksu. Olen kyllä pitänyt viikossa yhden tai kaksi lepopäivää, mutta sekään ei auta, jos treenikertoja kertyy parille päivälle jopa kolme. Vaikka olen myös pitänyt tankkauksesta huolen ja syönyt hyvin, niin sekään ei ole näköjään riittänyt.
Nyt ei auta kuin niellä ylpeys ja viettää seuraavat kolme päivää ihan vain tekemättä mitään. Tänään on vielä ollut töistäkin vapaapäivä, ja olen kyllä rötväillyt ihan kotona telkkaria katsoen. Saa nähdä, missä vaiheessa alkaa seinät kaatumaan päälle, toimettomana olo ei ole ihan niitä parhaita taitojani.
Tämä toimettomuus ärsyttää myös siinä mielessä, että tiedän tarvitsevani tekniikkaharjoituksia, koska teknisesti olen pahasti jäljessä siitä, mitä minun pitäisi olla. Tässä on vielä kuukausi aikaa tekniikan paranteluun, ja toivon vain, että pääni pysyy mukana, koska siitä se on suurimmaksi osin kiinni.
Mutta jotain hyvää tässäkin viikossa sentään: painoni on tippunut alle 57 kiloon, joten enää olisi kilo tiputettavaa otteluun. Se sentään ei enää stressaa, koska tiedän sen olevan mahdollista.
Taidan palata tuonne sohvalle ja laittaa seuraavan leffan pyörimään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti